Joululahjaksi meni kengän koon perusteella 3 paria sukkia. Osoittautuivat hieman löysiksi, isoiksi, leveiksi saajan jalkaan.
Nyt neulotaan uusintakierros. Nämä kerrosrivinousut on Sockin Rose garden ja Novitan marjapuuro. Sovitus jalkaan, todettu hyviksi, istuviksi ja silmää miellyttäviksi. Joten lankojen päättely ja sukat matkaan.
Joustinvarsi alotettiin 15 s puikko, pohkeen alussa kavennettiin 12 s puikko. Kantapää tehtiin jo 10 s puikko.
Toiset sukat jo puikoilla, vaaleaa Kotikulta-lankaa. Puikolla 11silmukkaa ja puikot 3.25mm. Tiiviimpää neulon kuin normaalisti että tällä kertaa olisi istuvat.