Velipoika täytti vuosia ja on oluen ystävä. Puikoille karhusukat, joihin ohje löytyi tästä blogista. Lankana Tokmannilta ostettu Kotikulta ja 3.5mm puikot. Kirjoneule on vielä opettelua, mutta hiljalleen. Olen lukenut, että langankiertoja ei kannate tehdä samaan kohtaan tai paistaa läpi. Kannattaisi uskoa mitä lukee ettei käy näin.
torstai 21. syyskuuta 2023
Synttärikarhu.
maanantai 11. syyskuuta 2023
Vuoden vanhat sukat.
...valmistui tänään. Nämä siis laitettu vuosi sitten puikoille , ajatuksena neuloa jollekin jouluksi. Kun sitten päätin tehdä nämä itselleni, jäi neulominen siihen 😆 . Niin käy usein. Suutarin lapsella ei ole kenkiä ja niin päin.
sunnuntai 10. syyskuuta 2023
Töitä valmistuu tasaisesti.
..monen monta työtä samaan aikaan puikoilla ja koukuilla. Työt oli pitkään esteenä kässähommien valmistumisessa, mutta nyt on vapaata. Se tarkoittaa että on aikaa neuloa. Keskeneräisiä projekteja valmistuu vihdoin ja uusia saa työn alle.
Tänään valmstui joululahjalapaset Novitan Isovelilangasta, sekä muutama hiusdonisti. Donitsit on virkattu ohuesta puuvillasta ja se istuu todella nätisti. Ohje löytyi aikanaan pinterestistä. Nämä menee myös lahjapakettiin.
perjantai 8. syyskuuta 2023
Palapeitto #2 valmis.
Lähtee tänään yllätyslahjana. Saaja tosin valinnut värit, mutta ei tiedä milloin peitto valmis.
Virkkaaminen ei ole mun bravuuria, ja väsymys ollut iso. Nyt peitto valmis ja - myönnetään, kolmas samanlainen työn alla 😁 .
Lankana tässäkin peitossa Amigo xl joka akryylia ja siten kevyttä. Langat tilasin Hobbii -nettikaupasta. Sielä koko ajan kivoja tarjoujsia ja niitä seurailen. Olen tilannut sieltä myös puuvillaa, ja niistä työn alla virkatut sohvatyynyt. Niistä myöhemmin 🙂 .
Palat virkkaan yhteen tavalla jonka opin nettiä selaamalla. Saumasta tulee tasainen ja siisti. Vie hieman aikaa, mutta sen arvoista. Tapoja on monia, ja ohjeita löytyy suomeksi ja ulkomaankieleksi. Jokainen valitkoon itselleen sopivan.
tiistai 5. syyskuuta 2023
Lämmintä lahjaa.
..putoaa nyt puikoilta.
Nämä säärystimet luonnonvalkoista Novita Isovelilankaa. 4mm puikot. Ystävän lapsukaiselle. Perusmalli, nopea neuloa. Lankaa jäi yli, joten puikoilla tulossa myös lapaset.
Synttärikarhu.
Velipoika täytti vuosia ja on oluen ystävä. Puikoille karhusukat, joihin ohje löytyi tästä blogista. Lankana Tokmannilta ostettu Kotikult...
-
Kevät tulla jolkottaa, lumet sulaa ja kannot tulee näkyviin. HiiriMyyrät juoksentelee pihapusikossa, samoin jänikset ja peurat. Joskus tall...
-
....syö Hurma tässä haltioituneena. Käytiin eilen taas nosework.treeneissä ja pysähyttiin kotimatkalla Nummelan TopDogissa, luita ostamassa...
-
Vihdoinkin. Katsoin aiempia postauksia, ja nämä aloitettu kuukausia sitten. Ei tosin ihme, että mulla työt kestää, kun jatkuvaan 3-7 proj...